Suo(ma)laiseen makeannälkään

Saltyheartin tarina

Olipa kerran pieni, söpö ja pastellinen karkkikauppa Helsingissä Uudenmaankadulla. Vuonna 2011 perustetun pienen kaupan nimi oli Karkkikauppa Sweetheart ja innoituksensa se oli saanut kauppiaan karkki-intoilusta sekä ulkomaanmatkoista. Vuonna 2011 kauppias oli löytänyt itsensä tilanteesta, jossa tuntui, ettei mitään kauniita ja oikeasti maukkaita karkkeja meinannut löytyä kotikulmilta. Videovuokraamoiden lukuisat laarit kyllästyttivät eivätkä ne tuoneet kauneutta maailmaan. Kauppiaan mielestä karkkien pitäisi aina olla niin hyviä että kun niitä maistaa tekee mieli vähän kiljua. Estetiikka oli myös tärkeää, kauppias halusi asiakkaan kokevan haltioitumista ja iloa kauppaan sisään astuessaan.

Karkkikauppa Sweetheart toteutti pastellista söpöilyä Pariisin ja Peppi Pitkätossun hengessä sekä aiheutti huokailua noin 9 vuoden ajan. Kaupan valikoimissa oli myös useita erikoissalmiakkeja, jotka näyttivät saavan suomalaiset salmiakkifanit liikkeelle. Monelle asiakkaalle suosikiksi muodostuivat juuri tietyt salmiakit eikä vähimpänä myöskään kauppiaalle itselleen. Pikkuhiljaa kauppiaasta alkoi tuntua, että olisi mielenkiintoista luoda jotain uutta. Asiakaskunta oli selkeästi näyttänyt suunnan suolaiseen ja mustanpuhuvaan maailmaan.

BannerName

Makeasta suolaiseen

Vuonna 2019 kauppiaan tehdessä Sweetheartin somemarkkinointia luovan toimiston Characterhousen kanssa, oli tässä yhteydessä joku heittänyt ilmoille lauseen ”jos perustat sen salmiakkikaupan niin sen nimi vois olla sitten Saltyheart”. Koska hyvä nimikin oli jo olemassa, alkoi mielikuvitus tehdä työtään luovassa mielessä, ja pitihän se kauppakin sitten perustaa - eli tässä sitä ollaan: Mahtavia huolella valikoituja erikoissalmiakkeja, olkaa hyvä!

Toivon että nämä tuotteet tuovat nautintoa ja sen iloisen mielen, mikä oli aloittaessakin kaiken tarkoitus.  

Terveisin Karkkikauppiaasi Marianne

BannerName
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

1. Tilaaminen

Myymme täysi-ikäisille henkilöille . Toimitamme vain suomeen ( poislukien Ahvenanmaa). We deliver ounly in Finland.

Tilatessa asiakkaan tulee antaa toimitusta varten nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Asiakkaan tulee varmistaa, että annetut tiedot ovat oikein. Erityisesti on hyvä tarkistaa, että puhelinnumero on oikein, sillä Posti lähettää paketinsaapumisilmoituksen vain tekstiviestillä. Myyjä ei vastaa väärinannettujen yhteystietojen aiheuttamista mahdollisista ylimääräisistä kuluista toimituksessa. TÄRKEÄÄ, tarkasta että tietosi ovat oikein. Jos paketti palautuu takaisin ja postitetaan uudelleen  maksaa se asiakkaalle 5.90€ !!!!!

Tuotteet tilataan verkkokaupan kotisivuilla siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö kassapalvelussa. Tilaaminen edellyttää maksamista verkkokaupan maksupalvelussa.

Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut ja tilatut tuotteet. Tilaamalla asiakas sitoutuu näihin toimitusehtoihin.

2. Tuotteet ja tuotehinnat

Tuotteiden hinnat on esitetty tuote-esittelyjen yhteydessä. 

Tuotteet voivat olla valmistettu tiloissa jotka sisältävät allergeenejä. Osa tuotteista on tuoretuotteita ja niissä on siten lyhyehkö säilyvyysaika. Tarkistathan päiväyksen avattuasi tilauksesi.

3. Toimitusmaksu

Pakkaus- ja toimituskulumme lasketaan automaattisesti tilaukseen. Toimitusmaksu on 5.90€ / tilaus. Jos haluat tilata suuria määriä tuotteita, otathan yhteyttä sähköpostilla.

4. Toimitusten pakkaaminen

Elintarvikkeet, ja varsinkin suklaat, ovat herkkiä tuotteita, joten kuljetuksessa saattaa huolellisesta pakkaamisesta huolimatta tulla pieniä vaurioita tuotteille. Tämä on asia, jolle emme valitettavasti voi mitään. Emme valitettavasti hyvitä kuljetuksessa aiheutuneita pieni kolhuja.

Toivomme, että asiakas tiedostaa mahdollisen riskin elintarviketuotteiden vioittumisesta postituksen aikana ennen kuin tekee tilauksen.

5. Toimitukset

Lähetämme tilaamasi tuotteet postitse mahdollisimman pian, useimmiten noin 1-3 vuorokauden kuluessa tilauksen saapumisesta. Jos jokin tilauksen tavaroista on loppunut varastostamme, olemme sinuun yhteydessä. Normaali toimitusaika Suomessa on Postin ilmoittama 2-3 työpäivää. Joulu voi lisätä postitusaikoja.

6. Maksutavat

Tuotteet ja niiden toimituskulut maksetaan tilauksen yhteydessä.

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

7. Palautusoikeus

Verkkokaupasta myydyt tuotteet ovat irtotuotteita sekä elintarvikkeita, jotka pakataan aina varta vasten jokaiseen tilaukseen , eikä niillä ole palautusoikeutta.

8. Ongelmatilanteet kuljetuksessa sekä viallisten tuotteiden osalta

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai asiakkaalle on toimitettu väärä tuote, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä välittömästi osoitteeseen info.saltyheart@gmail.com Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Jos paketti on vioittunut postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio postiin.

9. Noutamattomat tilaukset

Tilauksen noutamatta jättäminen ei ole kuluttajansuojalain mukainen reklamaatio.

Saltyheart ei vastaa kuluista joita noutamatta jätetyistä tuotteita voi aiheutua.

10. Yhteystiedot

Saltyheart / Karkkikauppa Sweetheart
p. 044 2760672
Sähköposti info.saltyheart@gmail.com
Y tunnus 2424532-8

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit